KAIKKIEN TEKSTIILEIDEMME TULEE OLLA “VIHREITÄ”

Ympäristö on Almedahlsille tärkeä. Ja tietysti kaikille meille.

Tästä syystä pyrimme aina tekemään kaiken paremmin kuin voimassa olevat säännöt ja ympäristökriteerit vaativat. Haluamme pienentää ympäristövaikutustamme. Siksi myös tuotteemme on suunniteltu niin, että koko elinkaaren aikana niiden ympäristövaikutus olisi mahdollisimman pieni. Raaka-aineiden, kemikaalien ja koko tuotantoketjun valvonta on meille luonnollinen ja tärkeä asia.

Olemme myös tarttuneet tilaisuuteen työskennellä yhdessä yliopistojen ja muiden tutkimuslaitosten kanssa säilyttääksemme johtavan asemamme tekstiilien tutkimuksessa, teknisessä kehittämisessä ja ympäristöasioissa. Toimittajat, jotka kykenevät toimittamaan korkeiden ympäristökriteeriemme mukaisia raaka-aineita, ovat etusijalla.

Ympäristötavoitteemme:

-  Noudattaa voimassaolevia lakeja, säännöksiä sekä viranomaisten ohjeita noudattamalla jopa tiukempia omia ympäristösääntöjämme.

- Työskennellä jatkuvasti pienentääksemme ympäristövaikutustamme kaikilla organisaation osa-alueilla.

-  Kehittää tuotteitamme niin, että niiden koko elinkaaren ympäristövaikutus on mahdollisimman pieni.